Suomi kärsii kansainvälisestä epävakaudesta
Julkaistu: 22.01.2009
Ennätysmäärä pakolaisia vuonna 2008 ja tammikuussa 2009
Edellinen vuosi oli ennätyksellinen turvapaikkahakemusten määrässä, joita oli noin 4000. Suurin osa pakolaisista tuli tähän pohjoiseen maahan kansainvälisesti epävakailta alueilta – maista, joissa käydään sisällissotaa tai kärsitään maailman mahtavimpien valtioiden epäonnistuneiden miehityksien seurauksista. Näistä Suomen Maahanmuuttoviraston viimeisimmän ilmoituksen mukaan oli 989 Somaliasta, 206 Irakista ja 206 Afganistanista.
Nämä tilastot ovat kiinnostavia ja erityisesti siksi, että Mogadishusta Helsinkiin matkaa on 6700 kilometriä, Kabulista 4300 ja Bagdadista taas 3300. Matka on siis aika pitkä. Pakeneminen naapurimaihin on loogista kuten esimerkiksi miljoonat palestiinalaiset Jordaniassa tai sadat tuhannet somalialaiset Keniassa. Taas irakilaiset ja afgaanit Suomessa puhumattakaan somalialaisista ei vaikuta yhtään loogiselta.
Näin kuitenkin vain ensisilmäyksellä. Nykypäivän globalisoituneessa maailmassa kansojen kauaksi vievät muuttovirrat ovat luonnollisia seurauksia toisiinsa vaikuttavassa uudessa maailman järjestyksessä: epävakaudet tuottajamaissa, vakaus ja edullinen muuttovirta kuluttajamaissa, kansainvälinen yhteisymmärrys siitä, mikä on kansainvälinen välttämättömyys myös valtioiden ulkopoliittisessa linjassa (joidenkin hallitusten linja on se, että yleisesti pakolaisten auttaminen sisältyy kansainväliseen yhteistyöhön ja että se on kansainvälinen velvollisuus).
Vuoden 2003 kansainvälisen koalition joukkojen invaasiosta lähtien Irakista on paennut yli 2 miljoonaa ihmistä. Pääasialliset pakolaisten määränpäät ovat olleet Jordania ja Syyria. Vuodesta 2006 lähtien suurin osa irakilaisista pakolaisista on kuitenkin hakenut turvapaikkaa Euroopasta.
Vuodesta 1991 lähtien, kun Somaliassa luhistui 21 vuotta hallinneen kenraali Mohammed Siad Barren hallinto, maassa on käyty sisällissotaa. Tuloksena on ollut valtava väestön liikehdintä. Kenia sulki rajansa jo 2007 kun jokavuotiset pakolaisten virrat naapurivaltiosta olivat täyttäneet pakolaisleirit jo kauan sitten. Tästä syystä kansanvirrat suuntaavat enemmän pohjoiseen (pohjoinen vastaan eteläinen pallonpuolisko). Tämä on turvapaikkojen kysyntäpuoli.
Tarjontapuolella taas ovat Suomen ylitsepursuavat pakolaiskeskukset, 80 miljoonan menot pakolaisten ja turvapaikan hakijoiden asuttamiseksi sekä puute yli 80 eri kielen kääntäjistä (lääketieteellisen sanaston osaaminen on tärkeintä) ja virallisista huoltajista alaikäisille lapsille.
Sen lisäksi, että vuonna 2008 saavutettiin ennätys turvapaikan hakijoiden määrässä, maahan saapui myös ennätysmäärä alaikäisiä lapsia, jotka saapuivat ilman saattajaa ja hakivat turvapaikkaa. Viimeisimmän Suomen Maahanmuuttoviraston selvityksen mukaan vuonna 2008 tehtiin 578 tällaista hakemusta. 80 % kaikista alaikäisistä hakemuksen tekijöistä oli irakilaisia tai somalialaisia.
Ennennäkemätön ”poliittisten pakolaisten” aalto Suomeen alkoi viime vuoden joulukuussa ja tungos vain paheni tämän vuoden tammikuussa. Pelkästään vuoden 2009 ensimmäisellä viikolla turvapaikan hakijoiden määrä oli yli 100 ihmistä ja tällöinkin suurin osa pakolaisista tuli Somaliasta ja Irakista.
Osittain tämä pakolaisten tungos suuntautui myös Suomen välittömiin naapureihin, Ruotsiin ja Norjaan.
Vuoden 2007 puolivälissä Ruotsin pakolaisvirasto asetti uudet vaatimukset pakolaisten ottamiselle Irakista. Silloin päätettiin, että Irakin alueella sotatoimet on lopetettu, joka tarkoittaa, että Irakista tulleiden turvapaikan hakijoiden tulee esittää kiistämättömiä todisteita siitä, että kotimaassa heidän turvallisuutensa on uhattuna.
Siihen asti Ruotsi ei käännyttänyt turvapaikanhakijoita missään mahdollisissa olosuhteissa. Sen takia Ruotsiin hakeutui ennätysmäärä pakolaisia ja puolet kaikista Eurooppaan tulleista irakilaisista pakolaisista. Tällä hetkellä irakilaiset ovat toiseksi suurin vähemmistö maassa heti suomalaisten jälkeen. Esimerkiksi Södertäljen pikkukaupungissa Tukholman lähellä asuu enemmän (kaksinkertaisesti) irakilaisia pakolaisia kuin koko USA:ssa.
Viime vuoden helmikuussa Ruotsi jatkoi pakolaispolitiikan tiukentamista ja allekirjoitti sopimuksen Irakin hallituksen kanssa niiden irakilaispakolaisten takaisin kuljettamisesta, joiden turvapaikkahakemus on evätty.
Syyskuussa Norjan pääministeri ilmoitti, että Norja ja sen 4,5 miljoonainen kansa eivät ole valmis ottamaan niitä kymmeniä tuhansia pakolaisia, jotka anovat poliittista turvapaikkaa joka vuosi. Hallitus asetti kolmetoista toimenpidettä, joiden tarkoituksena on nujertaa aikaisempi pakolaisten tungos Norjaan.
Nämä poliittiset toimet pakolaisten suhteen vuoden 2008 lopulla koskivat nimenomaan Irakin ja Somalian kansalaisia, joista koostui suurin osa Suomeen pyrkivistä pakolaisista joulukuussa 2008 ja tammikuussa 2009. Vuonna 2008 20 % kaikista Norjaan pyrkivistä turvapaikanhakijoista oli irakilaisia.
e. marraskuuta lähtien Norjassa siirryttiin yksilölliseen menettelytapaan Irakista tulleita turvapaikanhakijoita arvioitaessa. Sitä ennen käytettiin a priori arviointimekanismia, joka määräytyi Irakin eri alueiden tilanteen mukaan. Lisäksi Irakin kansalaisten anomukset arvioitiin uudelleen Torshovin projektin puitteissa, joka aloitettiin työ- ja sosiaalisen integraation ministeriön toimesta yhdessä Oslon kaupunginosista 17. marraskuuta.
Torshov-projekti on suunnattu niille kansalaisryhmille, joissa on huomattu suurin turvapaikkahakemusten epäämisprosentti. Ensimmäisen puolentoista kuukauden aikana irakilaisten turvapaikkahakemukset muodostivat 99,9 % tehdystä työstä, joten tämä on kieltämättä radikaali menetelmä pakolaisten vähentämiseksi maassa.
Turvapaikkapäätöksen saaminen Torshov–projektin puitteissa kestää 8 päivää, kun Suomessa keskimääräinen aika turvapaikkahakemuksen käsittelylle on 166 päivää (jos käytetään nopeutettua menettelyä, kesto on 115 päivää).
Norjassa Somalian kansalaisilta edellytettiin keveiden lakisääteisten normien lakkauttamista, jotka säädettiin keväällä 2007. Hakemuksen hylkääminen koskee nyt eteläisestä Somaliasta tulevia pakolaisia, jotka eivät ano turvapaikkaa humanitäärisistä syistä. Kuten myös irakilaisten pakolaisten suhteen somalialaisten kohdalla otettiin käyttöön yksilöllinen arviointi jokaisen tapauksen kohdalla.
Tästä tuloksena on ennennäkemätön viimevuotinen pakolaissuma Suomeen. Teoreettisesti 4000 ihmistä ei ole paljon edes 5,3 miljoonaisessa väestössä. Suomessa on yksi EU:n alhaisimmista ulkomaalaisten kansalaisten osuudesta (noin 2,5 %). Siinä piileekin ongelma: Suomi on monoetninen maa ja tällainen potentiaalisten maahanmuuttajien tulva on uutta Suomessa. Maahanmuuttajathan haluavat muuttaa maihin, jossa heidän sukulaisensa oleskelevat. Siinä tapauksessa maahanmuuton paine vain lisääntyy. Seurauksena voi olla yhteiskunnan myrskyinen reaktio.
Tuore esimerkki tästä on keskustelu internetin blogeissa viime vuoden joulukuussa uutta maahanmuuttoa koskevaan lakiehdotukseen liittyen, jonka toi eduskunnan käsittelyyn maahanmuutto ja Eurooppa-ministeri Astrid Thors. Asiantuntijoiden mukaan siitä tulisi vapaamielisin maahanmuuttolainsäädäntö koko Euroopan alueella. Uusi laki sallii pakolaisten, joiden turvapaikkahakemus on hylätty, mutta joita ei voi palauttaa ”teknisistä” syistä, jäädä asumaan maahan. Bloggaajat ovat sankin joukoin tuoneet julki jyrkän vastuksensa tällaista lakiesitystä kohtaan. He korostavat, että yhteiskunnassa ei käydä avointa keskustelua eikä yksikään suurista puolueista ole ilmoittanut olevansa valmis lainmuutokseen. Kansanedustajien reaktio ei ole ollut yksimielinen ja kuluvana vuonna keskustelu jatkuu.
Paikallishallinnoilla ja kunnilla ei ole vielä valmiutta osallistua keskusteluun, koska niiden täytyy vielä ratkaista nykyisten pakolaisten oleskeluun liittyviä infrastruktuurin rakentamisen ongelmia. Viime vuoden lopulla esitettiin suunnitelma perustaa Helsinkiin suuri pakolaisten vastaanottokeskus. Marraskuussa keskuksia avattiin Kemissä ja Pudasjärvellä sekä joulukuun lopulla Espoossa. Seuraavaksi keskuksia avataan Pietarsaaressa ja Vaasassa. Keskimääräinen asukasluku näissä keskuksissa on 150–200 ihmistä ja tällä hetkellä sisäministeriön on ollut pakko perustaa jopa 1000 ylimääräistä uutta sijoituspaikkaa.
Yhden tällaisen pakolaiskeskuksen johtaja Suomessa Esko Reti myös myöntää tiloista olevan pulaa eivätkä he pysty hoitamaan suuria turvapaikanhakijamääriä. Hänen arvionsa mukaan vain kolmasosa nykyisistä hakemuksista voidaan tehdä valmiiksi asetettujen määräysten mukaan.
Yleisesti maahanmuuttajien integraatio suomalaiseen yhteiskuntaan kestää kauan. Tätä voi selittää monilla eri tekijöillä. Ensinnäkin, psykologinen tekijä: nämä ihmiset ovat altistuneet vakavaan turvattomuuteen kotimaassaan ja heidän on ollut pakko muuttaa elinpaikkaansa ja käydä läpi pitkä prosessi oikeuksiensa saamiseksi toisessa valtiossa. Toiseksi, pakolaiset tulevat maista, joiden kulttuurinen todellisuus on merkittävästi erilainen kuin heidän uudessa kotimaassaan. Kolmantena, kielimuuri. Tässä on otettava huomioon, että pakolaiset tulevat kehitysmaista ja osa heistä ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Neljänneksi, pakolaisten integrointiohjelman aloittaminen venyy vuosia. Työministeriön maahanmuuttoasioista vastaava johtaja Mervi Virtanen kertoo, että pakolaisten integraatio suomalaiseen yhteiskuntaan saattaa kestää kymmenenkin vuotta.
Usein yhteiskunnallisen integraation mittapuuna pidetään maahanmuuttajien työllistymistä. Kokonaisuudessaan tilanne on hyvä: noin 80 % maahanmuuttajista on töissä. Joidenkin etnisten ryhmien sisällä on kuitenkin vakavia poikkeamia. Somalien ja Afgaanien työttömyys on noin 50 %, iranilaisten 45 % ja irakilaisten yli 60 %.
Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on varsin aktiivisesti osallistunut keskusteluun maahanmuuton ja pakolaisten merkityksestä suomalaiselle yhteiskunnalle. Hän ehdottaa pakolaisten määrän vähentämistä pääkaupunkiseudulla, koska työvoimatoimistot eivät pysty tarjoamaan pakolaisille töitä tarvittavan nopeasti. Tällä hetkellä maahanmuuttajien jonotusaika työnsaannissa on jopa 6 kuukautta.
Maahanmuutto- ja Eurooppa-ministeri Astrid Thors taas sitä vastoin edustaa paljolti liberaalista näkökantaa suhtautumisessaan maahanmuuttoon. Ministeri ehdottaakin taloudellisten hyvitysten määrän nostamista, jota valtio maksaa kunnille pakolaisten vastaanottamisesta. Tällä hetkellä summa on 61 miljoonaa euroa.
Varmuudella voi kuitenkin sanoa, että Suomi ei ole halukas muuttamaan kansainvälisesti aktiivista rooliaan pakolaisten majoittamisessa. Suomi seuraa tiukasti vuoden 1951 pakolaisia koskevan konvention määräyksiä ja kuuluu niihin noin 15:sta maahan, jotka vuosi ottavat YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun toimiston (UNHCR) määräämän kiintiön verran pakolaisia (Suomen tapauksessa 750 pakolaista).
Todennäköisesti toisaalta Suomi ryhtyy uusiin lakisääteisiin toimiin maahanmuuttopolitiikan muuttamiseksi erityisesti pakolaisiin liittyen. Tähän vaikuttavat sekä Suomen sisäinen tilanne että sen kansainvälisten ”kollegojen” toimet, joista erityisesti sen välittömien naapureiden.
Joka tapauksessa tilanne ei ole niin paha kuin miltä se näyttää. Viime vuonna tulleet 4000 pakolaista on vain hieman korkeampi kuin vuoden 2004 luku, joka oli 3891 ihmistä. Turvapaikan hakijoiden määrä ei seuraa pysyvää trendiä vaan se on enemmänkin aaltomainen. Sen lisäksi turvapaikkahakemusten määrän lisääntymisestä perinteisesti seuraa myönteisten päätösten väheneminen ja toisin päin. Suomea voi siis kutsua maaksi, joka ei vielä määritellyt selkeitä linjoja pakolaispolitiikalleen kuten ei myöskään joillekin kansainvälisen turvallisuuspolitiikan kysymyksille. Vielä on siis aikaa miettiä, liittyykö Suomi sotilasliittoon ja onko se halukas avaamaan rajansa kolmansien maiden kansalaisille, jonka seurauksena pakolaisten virrat suuntaavat pohjoiseen (pohjoinen vastaan eteläinen pallonpuolisko).
Send message