Onko tulevaisuutta?
Julkaistu: 30.08.2009
Onko tulevaisuutta?
Itämeren alueen tulevaisuus Euroopassa (The Future of the Baltic Sea Region in Europe) – tällaisella nimellä järjestettiin kansainvälinen konferenssi Haminassa elokuussa 2009. Hamina, jota kutsutaan samalla nimellä myös venäjäksi, pääsi Euroopan historian kirjoihin siellä vuonna 1809 Ruotsin ja Venäjän välillä allekirjoitetun Fredrikshamnin rauhansopimuksen ansiosta [1] .
200 vuotta tämän historiallisen sopimuksen jälkeen Itämeren tulevaisuudesta päättävät 13 maan edustajat [2]. Suurin osa konferenssin osallistujista, kuten 200 vuotta aikaisemminkin, edustivat julkista sektoria ja kuuluvat sekä sen vanhaan että uuteen kaartiin[3]. Poliitikkojen lisäksi osallistujia oli järjestöistä, oppilaitoksista sekä yksityiseltä sektorilta. Tavallisuudesta poikkeavan sotilaiden suuren määrän voidaan selittää kahdella tekijällä: osa edusti paikallista reserviupseerikoulua [4] , ja osalle juuri turvallisuuskysymykset olivat tärkein keskustelun aihe. Muut aiheet, jotka järjestäjien mielestä liittyvät Itämeren tulevaisuuteen, olivat talous-, ympäristö- ja sosiaaliturvakysymykset. Erityisfokuksen näihin aiheisiin toi tematiikka Itämeren alueen (BSR, Baltic Sea Region) roolista Euroopassa, joka käy ilmi jo konferenssin nimestä.
Itämeren alueen määrittäminen laajemmassa eurooppalaisessa kontekstissa herätti paljon erilaisia mielipiteitä. Puolalainen asiantuntija ja venäläinen luennoitsija [6]kieltäytyivät näkemästä Itämeren aluetta yhtenäisenä alueena, joka on sidottu yhteen joko EU:n tai NATO:n kautta. Latvialainen poliitikko taas ymmärsi Itämeren alueen kapeampana käsitteenä Pohjoismaiden ja Baltian maiden integraation kontekstissa. Saksalainen professori torjui mahdollisuuden yhtenäisestä Itämeren alueen käsitteestä, vaikka painottikin yhteistä maailmankatsomuksellista ajattelun kehikkoa, joka on ominainen kaikille Itämeren maille: avoimuus, valmius dialogiin ja joustavuus. Erityisesti Itämeren alueelle on keskittynyt huomattava määrä järjestöjä sekä kansainvälisten kiistojen ja ongelmien ratkaisumekanismeja kuten pyöreän pöydän tapaamisia. Unkarilainen ekonomisti, joka edusti belgialaista ajatushautomoa, toisaalta taas viittasi Itämeren alueen maiden taloudellisen ja demografisen kehityksen trendien moninaisiin eroavaisuuksiin.
Paljon keskustelua herätti myös Venäjän rooli tulevaisuuden Itämeren alueen maiden joukossa. Edellä mainittu latvialainen poliitikko sortui Baltian maiden tavalliseen retoriikkaan vaatimalla käytännössä Venäjän eristämistä Itämeren alueesta (koska Venäjä ei kuulu Baltian maihin eikä Pohjoismaihin). Eräs tanskalainen professori päinvastoin korosti Venäjän merkittävää roolia Itämeren maiden ulkopolitiikassa. Suomalaiset edustajat kuten puolustusministeriön operatiivisen osaston päällikkö Markus Aarnio ja eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan jäsen Paula Tiihonen myös painottivat Venäjän Itämeren alueen tiiviiseen yhteistyöhön osallistumisen välttämättömyyttä.
Kertaakaan konferenssisalissa eikä käytävillä puhuttu siitä, että ehkä Itämeren alue on liian pieni Venäjälle ja, että käytännön panostus Itämeren alueen yhteistyöhön on peräti aika kaukana Venäjän mahdollisuuksista. Tällaisten erimielisyyksien ratkaisu voisi olla Venäjän Luoteisen federaatiopiirin integraatio Itämeren alueeseen nykyisten kehitysprojektien puitteissa. Suurin ongelma tällaisten neuvottelujen toteuttamisessa on, kuten monesti konferenssissa mainittiin, poliittisen tahdon puute (, joka taas riippuu taloudellisen kriisin kehityksestä). Venäjän Luoteisen federaatiopiirin näkökulmasta tämä ongelma on automaattisesti ratkaistu: yhteistyötä Luoteis-Venäjän ja Itämeren alueen välillä on ollut, on tällä hetkellä ja tulee olemaan jatkossakin. Tämä on alueen maantieteellisen, historiallisen, etnisen, taloudellisen ja kulttuurisen kehityksen tulos, joka tulee jatkumaan tulevaisuudessakin.
Tulevaisuuden visiot oli juuri se ajattelun taso, mihin Haminan konferenssissa ei päästy. Menneisyyttä taas käsiteltiin liiaksi asti: näyttelyt Suomen valtion kehityksestä, musiikillisia pukuoratorioita vuoden 1809 tapahtumista [7], kirjoja vuosien 1809-1819 tapahtumista. Samoin konferenssin osallistujat viittasivat useasti merkittäviin lähimenneisyyden tapahtumiin Itämeren maiden kehityksessä, kuten Venäjän ja Georgian sotaan edellisen vuoden elokuussa, talouskriisiin ja Arctic Sea-laivan kaappaukseen [8] . Taas tulevaisuuden näkymistä konferenssin osallistujilla ei ollut rohkeutta keskustella.
Konferenssissa oltiin yksimielisiä, että Euroopan Unionin laatima Itämeren alueen strategia, on liian kapea-alainen, mutta vain harvat menivät tätä näkemystä syvemmälle. Syynä tähän on Itämeren maiden epäyhtenäisyys. Yhdet asiantuntijat etsivät yhteistä Itämeren identiteettiä, toiset ehdottivat Itämeren maiden erilaisuuksien käyttämistä yhteiseksi hyödyksi ja kolmannet suhtautuivat Itämeren maiden yhteiseen tulevaisuuteen varsin skeptisesti viitaten mentaliteettieroihin maiden välillä.
Nähtävästi vastaus kysymykseen, onko Itämeren mailla yhteistä tulevaisuutta, täytyy etsiä politiikan ja talouden lisäksi myös psykologiselta tasolta ja kansojen suhtautumisesta toisiinsa. Monetko suomalaiset pelkäävät Venäjän tai Ruotsin taloudellista tai muuta vaikutusta? Ovatko Tanskan ja Saksan kansat loppujen lopuksi unohtaneet vastuksensa toisiaan kohtaan? Onko Venäjän ja Venäjän kielen halveksiminen Baltian maissa vain poliittisen eliitin keksintöä vai läpäiseekö se koko yhteiskunnan? Onko Puolassa yhtenäinen poliittinen ja yhteiskunnallinen näkemys tarkastella Itämeren alueen yhteistyötä vain NATOn ja EU:n puitteissa? Näkeekö Ruotsin kansa Nord Stream-kaasuputken rakentamisen Venäjän vakoiluyrityksenä? Vastaukset näihin ja muihin Itämeren maiden kansojen välisiä suhteita koskeviin kysymyksiin johtavat sitten alkuperäisen kysymyksemme vastaukseen. Millainen on Itämeren maiden yhteinen tulevaisuus?
[1] Fredrikshamn – suomalaisen kaupungin ruotsinkielinen nimitys, suomalaiset ottivat käyttöön vain nimen loppuosan (hamn → Hamina).
[2] Kuitenkin lähes kaikki esitelmöitsijät ilmoittivat esityksissään, että he eivät edusta maidensa virallista kantaa.
[3] Jotkut osallistujat voidaan sijoittaa kumpaankin ryhmään: esimerkiksi luennoitsija Artis Pabriks on entinen ulkoasiainministeri, nykyinen kansanedustaja ja Latvian oppositioliikkeen johtaja.
[4] Koulurakennus sijaitsee 300 metrin päässä konferenssisalista.
[5] Moskovan Carnegie-keskuksen johtaja Dmitri Trenin
[6] Kuitenkin eräs toinen venäläinen konferenssiedustaja, Pietarin valtiollisen yliopiston kansainvälisten suhteiden professori Natalja Zaslavskava, suhtautui varisin negatiivisesti EU:n ja Venäjän väliseen turvallisuusyhteistyöhön viitaten alhaiseen turvallisuusrakenteiden tasoon EU:n puitteissa.
[7] Oratorio oli erityisesti suunniteltu Suomen Venäjän osaksi liittämisen 200-vuotisjuhlapäivän kunniaksi.
[8] Arctic Sea-alus oli kaikkein suosituin luennoitsijoilta kysyttyjen kysymyksien aihe.
Send message